Talvisodan syttymisen myötä Vuosalmen Korjaus -konepajan voimat keskitettiin sodassa tarvittavien välineiden korjaamiseen. Rintamalinjan lähestyessä armeijan taholta suunniteltiin korjausvarikon rakentamista Heinjoelle ja konepajan siirtämistä sinne. Sinne ennätettiin viedä kuitenkin vain yksi sorvi ja muuta pientä tavaraa, kun lähtö evakkoon tuli.

Marraskuussa 1940 Jouko Rämö veljineen sai siirron Lappeenrantaan. Siellä he työskentelivät Backin autokorjaamossa, jossa kunnostettiin armeijan autoja. Seuraavaksi oli muutto Savitaipaleelle ja sieltä loppuvuodesta Kausalaan. Kausalassa Vuosalmen Korjaus -konepajan toiminta käynnistettiin ripeästi uudelleen ja pajaan hankittiin uudet koneet Vuosalmeen ja Heinjoelle jääneiden tilalle.

Vuosalmen Korjaus -konepajan toiminta oli saatu Kausalassa hyvään vauhtiin, kunnes juhannusaattona 1941 piti lähteä uuteen sotaan.

1942 Jouko Rämö sai määräyksen siirtyä Viipuriin. Sieltä hänet lomautettiin rakentamaan Vuosalmen Korjaus -konepajaa lähinnä armeijan tarpeisiin. Kun kaikki saatiin valmiiksi, alettiin Vuosalmen pelloille kaivaa tykkejä. Konepajan koneet siirrettiin nyt Noormarkkuun. Siellä Jouko Rämö sodan päätyttyä vuokrasi eräästä autotallista tilat ja ryhtyi valmistamaan huopatehtaan koneita.

Vuonna 1945 Jouko Rämö vuokrasi lapsuudenystävältään ja korjausmieskumppaniltaan Emil Kopralta tilat konepajatoiminnan aloittamiseen Imatran Vuoksenniskalta. Pian Imatralle tulon jälkeen oli selvää, että sinne, Vuoksen yläjuoksulle, vajaa 30 kilometriä Äyräpään Vuosalmesta pohjoiseen, konepaja tulisi jäämään.

Konepajan siirtyminen Vuoksenniskalle merkitsi taas kerran toiminnan aloittamista alusta. Töihin tartuttiin Joukon toimiessa mestarina, Kalevin hitsaajana ja Pentin sorvaajana – aivan kuten ennen sotia Vuosalmessa. Toiminnan laajetessa Jouko osti armeijan vanhan parakin ja pystytti sen nykyiseen Vuoksenniskantien ja Lakasentien risteykseen. Tuohon aikaan yritys työllisti jo 50 henkilöä.

Aluksi konepajan päätuotteita olivat Jouko Rämön kehittämät villankarstauskoneet, pilkekoneet ja kessuleikkuri. Konepaja oli mukana myös sotakorvausten valmistuksessa. Tällöin osallistuttiin ensimmäisen kerran paperikoneen valmistukseen Wärtsilän alihankkijana. Siitä alkoi yhteistyö Wärtsilän kanssa, joka jatkuu edelleen.

Omat laadukkaat tuotteet antoivat yritykselle nimeä ympäri Suomen. Kuten aina, Jouko Rämö mietti jatkuvasti keinoja, joilla työtä voitaisiin yksinkertaistaa, koneita ja laitteita kehittää sekä toimintaa taloudellistaa. Ideoita syntyi runsaasti, mutta perustana säilyi Äyräpään pelloilla omaksuttu talonpoikaisajattelu ja Vuosalmen sepän pajasta saatu käytännön kokemus.

Imatralle muuton jälkeen rekisteriviranomaiset eivät halunneet rekisteröidä yritystä sen entisellä nimellä, sillä Vuosalmi sijaitsi nyt luovutetulla alueella. Niinpä vuonna 1948 yrityksen nimeksi tuli Rämön Konepaja, omistajinaan Jouko ja Kalevi Rämö.

Kun Oy Vuoksenniska Ab:n johto kuuli toimintansa aloittaneesta Rämön konepajasta ja sen konekannasta, he alkoivat ostaa uuden konepajan palveluita. Pula-aikana koneiden kysynnän heiketessä rautatehtaan tilaukset työllistivät konepajan. Tuosta alkoi jakso, jolloin Rämöllä oli varsin vähän omia tuotteita ja pääpaino siirtyi alihankintapuolelle.

Vuonna 1950 Jouko Rämö osti Oy Vuoksenniska Ab:ltä vanhoja tehdasrakennuksia Sulattimon teollisuusalueelta. Kiinteistökaupat enteilivät toiminnan laajentamista valimolla, joka aloittikin toimintansa heti kun rakennuksen muutostyöt valmistuivat.

Valimotoimintaa harjoitettiin Rämön Konepajassa vuosina 1950–75. Valimo tuotti valuosia konepajan tarpeiden lisäksi myös myyntiin. Tunnetuimpia olivat paineputkien muotokappaleet, joita vesilaitokset käyttivät ympäri Suomen. Valimon erikoisin työ oli neljän tonnin painoisten valumuottien, valannekokillien valaminen Imatran Rautatehtaan tarpeisiin.

Vuonna 1956 konepajan toiminta siirtyi Vuoksenniskalta nykyiseen osoitteeseen Sulattimolle. 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla Suomessa elettiin kiivasta rakentamisen aikaa, ja sen myötä syntyi Rämön Konepajan sisaryritys Imatran Teollisuushuolto. Se toimi vuosina 1958-65 ja työllisti parhaimmillaan 100 asennusmiestä. Tuolloin Rämön Konepajan kokonaishenkilökunta oli suurimmillaan yli 150 henkilöä.

1960-luvulla Rämön konepajassa elettiin uudelleenarvioinnin aikaa. Yrityksen henkilöstö oli paisunut, ja organisaatio muodostui ajan oloon liian raskaaksi. Päädyttiin toiseen äärimmäisyyteen, jossa yrityksen koko toimintaa alkoi johtamaan kaksi henkilöä. Jouko Rämön lisäksi toiseksi vetäjäksi tuli hänen poikansa, teknikoksi valmistunut Lauri Rämö.

Vuonna 1965 Rämön teollisuusalueella aloitti toimintansa Suomen ensimmäinen teräsverkkotehdas. Imatran Rautatehtaalla oli samana vuonna valmistunut uusi lankavalssaamo, jonka tuotteet soveltuivat jatkojalostettavaksi rakennusteollisuudelle. Tehtaan johdon taholta ehdotettiin teräsverkkotehtaan perustamista, ja Jouko Rämö tarttui ideaan. Vuonna 1966 Rämön Konepajan sisaryritys Imatran Teräsverkko Oy oli jo täydessä toiminnassa.

Teräsverkkotehtaan käynnistyminen avasi uuden toimintamuodon myös konepajalle. Vuosina 1966–77 konepajan yhteydessä toimi harjoituspaja, jossa ammattikoulusta päässeet pojat saivat jatko-opetusta. Harjoituspajassa jatkojalostettiin verkkotehtaan tuotteita ja sen kautta yritys sai ammattitaitoisia työntekijöitä. Merkittävimpänä omana tuotteena toimivat kuljetus- ja varastohäkit.

Rämön Konepajan toiminta kasvoi 1960-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella alkoi mittavaksi muodostunut yhteistoiminta Valtionrautateiden kanssa. Ensimmäiset vaununosat valmistettiin vuonna 1966 ja kolme vuotta myöhemmin käynnistyi erikoisvaunujen valmistaminen.

Rämö on ollut VR:n kanssa kehittelemässä mm. hakevaunuja, apulannan kuljetusvaunuja, tukkivaunuja, malmivaunuja, talkkivaunuja ja sahatavaran kuljetusvaunuja. Kaikkiaan Rämö on tehnyt VR:lle noin 800 erikoisvaunua. Vuosina 1974–1982 konepaja valmisti VR:lle myös 1200 rautatievaunun runkoa ja saman määrän telejä. Lisäksi on tehty huomattava määrä vaunujen korjauksia ja muutostöitä. VR:n erikoisvaunujen kehittelyssä ja rakentamisessa Rämö on saanut tunnustusta niin VR:n kuin käyttäjienkin taholta.

VR:n vaunutilausten vuoksi paineet tuotantotilojen laajentamiseen lisääntyivät. Vuonna 1973 valmistui ensimmäinen uusi teollisuushalli, johon sijoitettiin levypuoli. Hallia jatkettiin vuonna 1977, jolloin saatiin levypuolelle lisää tilaa sekä uutena osastona pintakäsittely.

Koneistamo sai uudet tilat vuonna 1983, mikä merkitsi samalla raskaskonepuolen tuloa. Viimeisimmät laajentumiset ovat tapahtuneet vuosina 1991 ja 2001. Vuonna 1991 verkkotehtaan tuotantotilat kaksinkertaistettiin ja toiminta laajentui nykyiseen mittaansa.Vuonna 2001 osa vanhasta koneistamosta muutettiin kokoonpanohalliksi, ja osa jäi edelleen koneistamon käyttöön.

Vuonna 1976 Rämön Konepaja muuttui kommandiittiyhtiöksi ja seuraavana vuonna osakeyhtiöksi. Imatran Teräsverkko Oy fuusioitiin vuonna 1979 Rämö Osakeyhtiöön ja vuonna 1984 yrityksen nimi muutettiin Rämö Oy:ksi.

Rämö Oy:n konepajan suurin asiakas oli noin 20 vuotta VR. Tämän jälkeen suurimmiksi asiakkaiksi tulivat paperikoneen osien tilaaja Valmet Oyj ja venttiiliosien tilaaja Neles Oy.

Jouko Rämön kuoltua vuonna 1989 Rämö Oy:n toimitusjohtajaksi siirtyi Lauri Rämö. Vuonna 2002 Lauri Rämön poika Pekka Rämö nimettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Laurin nuorempi poika Paavo Rämö nimettiin toimitusjohtajaksi vuonna 2006 Pekka Rämön siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi. Pekka Rämön kuoleman jälkeen Paavo Rämö otti vastuulleen myös hallituksen puheenjohtajan toimen vuonna 2009.

Rämö sitoutuu toiminnassaan kestävään kehitykseen. Tuemme vastuullisia, ekologiset standardit täyttäviä hankintakäytäntöjä ja panostamme työterveys-, turvallisuus- ja ympäristöosaamisen, toimintamallien ja kulttuurin jatkuvaan parantamiseen.